Blogia kirjoittaa ja Griman sekä Alma-mummon puoliksi omistaa Ellinoora, nyt jo 18-vuotias heinolalainen koiraihminen. Tai koiraharrastaja, miten sen nyt ottaa. Olen pienistä pitäen ollut sydämeni kanssa lähellä kaikenlaisia eläimiä, ja kasvamisen myötä koirista on tullut se "minun juttuni". Bortsustahaaveiluaikoinani pyörin todella paljon koiranäyttelyissä ja kiertelin muissakin kisoissa katselemassa, mutta - ristiriitaista kyllä - oman koiran tulon jälkeen kisamatkailu on jäänyt taka-alalle.

Olen luonteeltani sellainen perusiloinen, sopivan sosiaalinen ja miellyttämisenhaluinen ihminen, joka ei ole ainakaan tähän mennessä saanut aikaiseksi yhtäkään kunnon riitaa kenenkään kanssa. Olin vielä muutama vuosi takaperin hyvinkin ujo, mutta se puoli on karissut iän karttumisen myötä kokonaan pois. Olen herkkä tunneihminen, toimin aina sydän mukana ja pidän vahvoja tunteita niinä oikeimpina tienviittoina elämässä. Musiikki on minulle erittäin tärkeä osa jokapäiväistä arkea, ja lempparibändejä ovat muiden muassa Hurts, Muse, Thirty Seconds to Mars, Coldplay, Linkin Park ja Anberlin. Usein tuntuu, että keikoista on tullut minulle vielä tärkeämpi juttu kuin koirista yleisesti. Musiikki yhdistää minua ihmisiin samalla tavalla kuin koirat.

Koiraharrastuksista minulle läheisin ja tärkein on agility, jota harrastin nyt jo edesmenneen Ponzo-folkin kanssa muutaman vuoden ajan koiran ollessa nuorempi. Griman kanssa on tarkoitus tässä lajissa edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, eli saa nyt nähdä, mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. :-) Lisäksi treenaan agilitya lainabortsu-Abbyn kanssa. Tokoa olen tehnyt niin Ponzon, Alman kuin Grimankin kanssa, mutta ainakin toistaiseksi pidän sen minun ja bortsun höntsäilylajina, kun en sitä sillä tavalla niin omakseni koe.

Minuun saa helposti yhteyden sähköpostin ellinooratammi@gmail.com kautta, tai jos joku pyörii SBCAK:n foorumilla niin sieltä löytyy kätevä yksityisviestimahdollisuus. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti